Hmm, mistähän sitä sit aloittais.. Kesä oli ja meni. Ehdin tehdä kaikkea mukavaa ystävien ja avopuolisonkin kanssa. Onneks heinäkuussa tosahti helteet päälle, se oli aivan luksusta ja nautin joka sekunnista!

Jep. Nyt ku kattoo ulos, ni vuoden ankein aikahan se sieltä mulkoilee takas.. No, mut onneks kohta on joulu! Joulu on ihanaa aikaa, vaikken talvesta muuten niin välitäkään.

Joo ja sit oon alkanut käydä salilla! Vähän niinku vahingossa, ja sinnehän sitten jäin. Oon kyllä tosi onnellinen et se vihdoin tapahtui, eikä jäänyt vain mietintäasteelle. Tykkään käydä ryhmäliikuntatunneilla, harvemmin tulee itsekseen käytyä puntilla. Mutta tosi jees, in any case!

JA paino on pudonnut nyt niin, että vaaka näyttää 61 kiloa. Siis HURAA! Siitä on aikaa, kun viimeksi olen ollut näinkin kevyt, saati sitten näin pitkän aikaa.

Mä sain myös töitä hetkeksi aikaa. Vahingossa. Mulle vaan soitettiin keväällä ja siinä se sitten oli. Siitä saa ihan jees massit, ja oon tosi iloinen siitä, koska säästöjähän mulla ei vielä ole. Mut ei niitä näköjään myöskään tule, koska tässä syksyllä on kummasti ilmenny rahareikiä, jotka imasee mun palkan sitä mukaa, ku sitä tilille rapsahtaa. Mä olin jo niin innoissani, et hell jee, päästään vihdoin matkalle ens kesänä tai jotain hurjaa. Mut saapa nyt sit nähdä, mihin mun roposet riittää. Vai riittääkö.

Ai nii hei muute, pakko sanoo et True Detectiven Rust (eli Matthew McConaughey) on niin kuuma, ettei sitä ees pysty käsittää. Siis. Aivan järkyttävän kuuma mies. Se puku päällä. Tai se valkonen hihaton paita. Huom, siis Rust ennen kuin se joutu täysin hunningolle. Oi origami. Ja vielä se rooli: pohtiva, jäyheä, vaarallinen, synkkä, hurja, AAARHHH en kestä!

#kuva

Ei mulla muuta, MOI.

Aaah. Ihana kesä! Mä olen kesäihminen henkeen ja vereen. Näen välillä painajaisia syksystä, niin kovasti rakastan kesää. Keräsin tässä yksi päivä luonnosta kukkasia ja laittelin niitä maljakkoihin ympäri asuntoja. Miten kaunista! Käytiin hankkimassa parvekekukkasiakin. Parvekkeella on tullut vietettyä aikaa aamupalastellen ja iltapäiväkahvitellen. Ruokakin on kesällä niin tuoretta ja raikasta! Uudetperunat ja kevätsipulit, kotimaiset mansikat, namnam. Uskaltauduin tänä kesänä järveen paljon aikaisemmin kuin viime vuosina, kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Kaverin mökkisynttäreillä pääsi myös uiskentelemaan tämän tästä. Ne kinkerit oli muuten aivan mahtavat. Kirmailtiin sateessa, oltiin vesi-ilmapallosotaa, paistateltiin auringossa, syötiin ihania ruokia, nautittiin alkoholivirvokkeita pitkään ja hartaasti, tanssittiin aamunkoittoon. Noin niinku mainitakseni muutamia aktiviteettejä. Varmasti parhaita kesämuistoja ikinä.

Paino-liikunta-akselille palatakseni, olin tuossa kuukauden namilakossa. Lenkillä olen käynyt edelleen, mutta myönnettäköön, että joinain viikkoina olen käynyt lenkillä vain n. 3 kertaa viikossa. Paino ei tosin ole hirveästi pudonnut. :D Kilo-pari on tainnut lähteä. Aina voi tosin uskotella itselleen, että läskit ovat vaivihkaa muuttuneet lihaksiksi, ja lihashan painaa tunnetusti enemmän kuin läski! Hehheh.

Yksi juttu, josta poden vähän huonoa omatuntoa on alkoholin käyttö. Seuraavana päivänä on darrassa, mikä tarkoittaa, ettei lenkille ole asiaa. Lisäksi sillä välin kun keho polttelee alkoholia, kalorit jäävät odottelemaan vuoroaan. Eli varastoituvat mitä epämieluisimpiin paikkoihin.

Darrasta puheenollen, olen ollut niin onnekas, että olen viime aikoina välttänyt pahimmat päänsärky+oksennus+makaan kuolleena iltaan saakka -darrat. Vähän on ollut vain nuutunut ja väsähtänyt olo, mutta muuten ihan ok. Voin paljastaa teille salaisuuteni: vesi. Mycket vesi. Juo illan mittaan vettä, juo ennen nukkumaanmenoa vettä, juo yöllä/aamulla heräillessäsi vettä. Tää toimii. Harmi, että kesti näinkin kauan tajuta se. :D

Olen myös onnistunut humaltumaan mukavan sivistyneesti. Ei örvellystä, vain hauska hiprakka. Huraa! Ei sillä, että olisin muutoin aina örvellyskunnossa. Mutta onhan niitäkin sattunut kohdalle joskus..

Se niistä kuulumisista ja sitten katse eteenpäin. Edessä häämöttää juhannus. Harmi vain, ettei sää taida suosia juhlijoita. :( Masennun hitusen aina kun lämpötila tippuu. Pitäis olla joku sellanen asetus, että kesällä lämpötila ei saa laskea alle +20 asteeseen. Missään vaiheessa.

Mutta siis, juhannus. Matkaamme maalle, jonne kokoontuu lähisukuni. Parhaimmillaan n. 20 henkeä. Huhhuh. Siitä on aikaa vuosikausia, kun viimeksi vietin perhejuhannusta. Vähän jännittää.

Toivotan teille riemuisaa, ihanaa keskiyön auringon juhlaa! Pitäkää toisenne lämpiminä, ellei kesä sitä tee.

- Rainberry

Tykkään esim. jalkateristäni, varpaista ja nilkoista. Ne on mun mielestä söpöt ja pienet. Kengän koko on 36/37. Pieni on söpöä. Mutta kantapäät/jalkapohjat on eri juttu, ne on jostain syystä kovin karhistuneet. :( Miksi se rasvaaminen tuntuu niin ylivoimaiselta? No, oon yrittänyt nyt skarpata ja lyödä rasvat joka ilta jalkoihin ja unisukat päälle.

Toinen asia, josta itsessäni tykkään, on huulet. Mulla on suht. muhkeat huulet, ja mun mielestä täyteläiset huulet naisella on kauniit (miehellä ei niinkään).

Tykkään myös siitä, että mulla on selvä vyötärö. Luulen, että olen vartalomallia A. Tai vaihtoehtoisesti päärynä. Kolmio.

http://scrubsmag.com/what-scrubs-style-is-best-for-your-body/

Sitten on myös pylly. Se on vähän muhku. Ja mun mielestä pyöreä pylly on hyvä pylly. Toki toivoisin, että saisin pyllystäni (kuten koko kropasta) vähän timmimmän. Siksi oonkin lenkkeilyn lisäksi tehny viime aikoina pakarajumppaa youtuben avustuksella. Löysin sellasen 30 day butt lift  -sarjan. Siinä kaksi naista vetää n. 10 min videopätkillä pakaratreenejä. Toinen naisista on tummaääninen ja hieman vanhempi, mutta jummijammi, miten timmi nainen. Tykkään tehdä hänen ohjeistuksella liikkeitä. Mut sit se toinen on nuorempi kisakiree tyttönen, joka tsemppaa sanomalla "Nicccccccce". Se ärsyttää mua! :D Tässä on varmaa nyt joku sellanen juttu, että koen sen alitajuntaisesti uhaksi, koska se on nuori, mut se vanhempi nainen on ikänsä takia neutraali tyyppi. Hassua.

No... sitten on myös asioita, joista en pidä. Maha. Pömppömaha. Olen pallokala, jonka liikakalorit ovat uponneet ympäri kehoa, mutta erityisesti mahaan. Plörts. En tykkää.

Tissit. Pienet sellaiset, A-kuppia. Ne on aina olleet pienet. Aina. Vaikka painoa on tullut vuosien kuluessa 10 kiloa lisää, grammaakaan ei ole mennyt tisseihin. Kuinka ärsyttävää! Koon lisäksi mua rassaa niiden muoto. Ne on sellaset "terävät". Inhoittava ilmaus olisi "ketunnenät". Tää epämiellyttävä rintojen muoto aiheuttaa hankaluuksia myös rintsikoiden suhteen, koska kupit ei ikään kuin täyty kunnolla. Kun kumarrun, niin rintsikat roikkuvat silllä tavalla, että tissit paljastuu. En tykkää yhtään!

Mun mielestä kauniit rinnat ei välttämättä ole mitenkään erityisen isot, mutta pehmeät ja pyöreät. Ja toki sopusuhtaiset muuhun kroppaan nähden. Mulla tissit on liian pienet muuhun vartaloon nähden. Eli tisseissäni ei taida olla mitään, mistä tykkäisin. No joo, sentään mulla on terveet tissit, eikä pikkuiset rinnat välttämättä ala roikkua tai aiheuta selkäkipuja tms. kuten isot rinnat vois tehdä.

Jos pitäis valita yksi kohta kropassa, jota muokkais plastiikkakirurgian voimin, ni mulla ne olis kyllä tissit. Ennen kaikkea haluaisin muuttaa niiden muotoa, ehkä myös suurentaa vaikkapa yhdellä kuppikoolla. Mut mulla ei oo mitää suuruudenhulluja haaveita G-kupin tisseistä, joilla vois hätätapauksessa vaikka teilata joltain tajun kankaalle. En kylläkään varmaan ikinä oikeasti menis kirurgin veitsen alle. Se on liian pelottavaa. Ja lisäksi kaikki tutut tietäis, että mulla on tekotissit. Se olisi musta noloa.

Sitten yleisesti koko kropasta. Aika usein olen haaveillut olevani sirorakenteinen. Voisin käyttää tietynlaisia vaatteita. Sellaisia, jotka näyttää pyöreän kropan yllä rumalta tai äijäkkäältä, mutta sirolla varrella aivan upealta. Mutta tää haave on ihan turhan, koska mun rakenne, poislukien nyt läskit, ei vain kertakaikkiaan ole siro. Haave, jonka sen sijaan voisi saavuttaa kovalla päättäväisyydellä ja työllä, olis n. 10 kiloa kevyempi kroppa. Tällä hetkellä mittani nimittäin ovat 160/65. Ja toi paino on nyt sillä rajalla, joka mulla on ehdoton yläraja. Aina ku tullaan siihen, ni päätän tiputtaa muutaman kilon. 63 on vielä jotenki siedettävä paino. Unelmapaino olisi kuitenkin se n. 55 kiloa. Mutta olen painanut yli 60 kiloa lähes tulkoon kymmennen vuotta, joten mulle olis oikeasti vaikeaa tiputtaa niinkin paljon painoa ja vieläpä pitää se paino siinä!

Oon nyt käynyt lenkillä n. 5 kertaa viikossa vähän vajaat kaksi kuukautta. En kylläkään ole muuttanut syömistottumuksiani juurikaan, ennen kuin vasta tällä viikolla. Mut silti vähän ihmetyttää, ettei paino ole laskenut yhtään tässä ajassa! Olenko tosiaan possustellut niin paljon viime aikoina, että tämä liikunnallinen muutos on ollut plus-miinus-nolla? Oi voi. No yritän nyt vahtia syömisiäni tarkemmin, toivotaan että paino laskisi edes vähän!

Tätä sattuu muutenkin kuin vain lenkillä, vaikken ole edes hajusteherkkä yksilö. Jotkut eivät vain ilmeisesti ole kuullut siitä parfyymin annostelemisesta. Oma nenä turtuu parfyymin hajuun, ja sit läträtään lisää ja lisää ja lisää. Eiiii! Sitä laitetaan muutama suihkaus ja that's it. Ehkä joskus seitsemän tunnin kuluttua voi laittaa yhden suihkauksen lisää, jos tuoksu on ehtinyt haihtua.

Pahinta on oikein imelien parfyymien liikakäyttö. Mulle ainakin tulee pää kipeäksi ja alkaa suorastaan oksettaa, jos siinä lemussa joutuu olla kauemman aikaa. Yhhyh.

Joten nyt haisulit, rajoittakaa vähän! :)

Aluksi muutama sana seksuaalisesta suuntautumisesta. Itsehän jaan elämäni miehen kanssa, mutta en voi sanoa olevani absoluuttisesti hetero, jos sellaista absoluuttisuutta nyt edes on olemassa. Erä miespuoleinen ystäväni, joka pitää miehistä, sanoikin kerran, ettei kai kukaan ole täysin hetero tai täysin homo. Mene tiedä, mutta laskelmieni mukaan minä olen n. 95% hetero. :D Keskitytään nyt siis siihen viiteen prosenttiin.

Naismakua on paljon vaikemapi määritellä kuin miesmakua. Kenties se johtuu tuosta prosenttijakaumasta, heheh. Siispä lähdetään liikkeelle käytönnön esimerkeistä.

On olemassa naisia, joita katsoo miettien: "Ooh, onpa kaunis!" tai "Ooh, onpa upea tyyli!" Nämä ovat siis tällaisia puhtaasti ihailevia reaktioita, tyyliin: "Olisinpa minäkin." Sitten on olemassa naisia, joita katsoessa ajattelee: "Ooh, onpa hyvännäköinen, tuota voisi pussailla!"

Jälkimmäiseen kastiin ovat kuuluneet eräs laiha tyttö, jolla oli pitkä musta rokkitukka ja tapaus, jonka nimesin surffitytöksi. Sitten ovat tietysti ne poikamaiset tytöt. Esimerkkinä tästä L-koodin Shane.

http://adamwolf.deviantart.com/art/The-L-Word-wallpaper-Shane-03-81708828

Jatketaan julkkisesimerkeillä. Yllätyksekseni mieleen ei tullut kuin kaksi!

Alanis Morissette - kanadalainen muusikko

http://www.rollingstone.com/music/artists/alanis-morissette

Mylène Jampanoï - ranskalainen näytteljiä (mm. Marttyyrit). Toinen Mylènen vanhemmista on Kiinasta, siitä nuo upeat silmät.

          http://www.listal.com/viewimage/1181704                            http://www.listal.com/viewimage/3892807

Nämä hurmaavat naiset toimikoon esimerkkeinä naismaustani. Kuuluvat siis osastoon "Pussaisin". Mutta nimenomaan vain pussaisin. En osaa kuvitella olevani vakavassa parisuhteessa naisen kanssa. Mutta pussailla silti aina voisi!

Paitsi että tietenkään en kulje pussailemassa sen paremmin naisia kuin miehiäkään, koska olen parisuhteessa! Mutta noin niinku teoreettisesti.

Ihailkaamme naiskauneutta sekä sillä silmällä että ilman, ja katselijan sukupuolesta riippumatta!

Jos joku väittää, ettei ulkonäöllä ole väliä kumppania valitessa, niin minä väitän puolestani, että hän valehtelee. Todettakoon heti alkuun, että kyllä, sisällöllä on merkitys, suuri merkitys. Ulkonäkö muuttuu ja rapistuu, eikä sen ulkokuoren kanssa löydetä sielunkumppanuutta. Mutta kyllä sillä ulkonäölläkin vaan on merkityksensä, erityisesti alussa, kun ei vielä tunne toista kunnolla, jos ollenkaan, mutta näkee hänet hyvinkin selvästi.

Uskaltaisin väittää, että kun ihminen etsiskelee katseellaan kiinnostavia kumppaneita, lähes jokainen meistä etsii sellaista yksilöä, joka näyttää meistä hyvältä. Ja onhan se todennäköisempää, että lähdet tutustumaan henkilöön, joka viehättää sinua, kuin sellaiseen, jonka ulkonäkö ällöttää. Miksei tietty jollekin voi käydä niin, että "ruma" tyyppi paljastuu kultakimpaleeksi, ja sitten sitä rakastuu. Mutta harvemmin varmaan. Suhteessa on kuitenkin se fyysinen ja seksuaalinen ulottuvuus, ja minusta ulkonäkö on tässä kohtaa melkoisen tärkeässä asemassa.

Tietenkin on eri asia, puhutaanko upeasta, ihan ookoosta vai rumasta. Veikkaisin, että harvempi meistä seurustelee sen oman neiti/herra (ulkonäöllisesti) täydellisen kanssa. Ja sama homma toisin päin: tuskin kukaan päätyy yhteen sellaisen kanssa, jota pitää rumana. Todennäköisin kumppani on ihminen, joka näyttää miellyttävältä (vaikkei ehkä olekaan se universumin kaunein/komein yksilö) ja joka on muuten ihan super tyyppi. Niin kuin monessa muussakin asiassa, ääripäät ovat harvassa.

Palatakseni itseeni, mun mies maku on viimeisen n. kymmenen vuoden aikana ehtinyt muuttua aika paljon. En tiedä oikeastaan, mikä lähtökohta oli, mutta huomasin, kun tilanne muuttui. Aloin pitää rokkarimiehiä hyvännäköisinä. En nyt tarkoita esim. glamrockmiehiä, joilla on piukeet pöksyt, pörrönen pitkä tukka ja meikkiä. Ei ei. Sellanen ei ole vedonnut muhun missään vaiheessa. Vaan sellaset hmm.. perusrokkarit. Tatuointia, ehkä lävistystä, mustaa. Sellaset rockbaareissa pyörivät.

Sitten yllätin itseni kiinnostumalla myös "hevi"miehistä. Mua naurattaa jo tuo pelkkä termi. Nyt tarkoitan siis sellaisia miehiä, jotka on suht. hoikkia ja pitkähiuksisia. Avopuoliso sijoittuu tähän osastoon. Ennen tapaamistamme hänellä oli todella pitkät hiukset (olen nähnyt kuvamateriaalia). Kun ihastuin häneen, hiukset ulottuivat n. olkapäille asti. Nykyään hänellä on lyhyempi tukkalook.

Bisnesmies-look toimii myös. Tää kategoria olis ehkä lähimpänä sellasta klassista komeutta. Tässä on vain sellanen ongelma, etten varmastikaan osais seurustella tällasen miehen kanssa, koska hän olisi minulle liian "hieno". En itse koe edustavani glamour-/jet setter-/bisnestyyliä, joten en tuntisi oloani luontevaksi vastaavan tyylisen mieshenkilön seurassa. Alemmuuskompleksi. Mut on ne sliipatut miehet komeita, slurps. (Okei, noi kuvan kengät menee kyllä jo liian pitkälle..)

http://wardrobelooks.com/wp-content/uploads/2013/09/Smart-Casual-Business-Looks-For-Men-17.jpg

Naamakarvat on aikalailla pannassa. Mielellään ei karvoja. Tai sekin riippuu miehen tyylistä, mut mitä lyhyempi karva, sitä parempi. Oikein kunnon parta on totaalinen nounou. Lyhyt sänki ja joissain tapauksissa viikset on vielä ok.

Mitä vartaloon tulee, massavuori-/lihaskimppukroppa on todellinen turn off. Sporttinen ja timmi kroppa on toki oikein miellyttävä, mutta vedän erittäin selvän rajan "kehonrakentajien" ja sopivasti treenattujen välille. En tykkää, jos miehellä on isot pakarat. Se häiritsee! Myöskään pullukat ei sytytä millään tasolla. Eli hoikka tai sopivasti timmi maistuu mulle.

Lopuksi vielä pieni eye candy -osio:

1. Terrence Howard (näyttelijä) - Jokin siinä tummien piirteiden ja vaaleiden silmien yhdistelmässä vain on.

http://www.hdwpapers.com/terrence_howard_wallpaper_for_mobile-wallpapers.html

2. Simon Baker (näytellyt mm. Mentalistissa) - Oi sitä charmin määrää.

http://www.tvguide.com/news/simon-baker-mentalist-1024316.aspx

3. Tom Hardy (näyttelijä) - Niin kuuma! Jotkin Tomin roolihahmoista ovat tosin olleet aika epäseksikkäitä..

http://www.nndb.com/people/704/000132308/

4. Logan Marshall-Green (näytellyt esim. Prometheuksessa) - Edellisen kaksoisolento. Nam.

http://es.doblaje.wikia.com/wiki/Logan_Marshall-Green

5. Harry Styles (laulaja One Directionissa) - Tää tuntuu jostain syystä nololta. Harry edustaa vähän nuorempaa lajia. Onhan se nyt söpö, kattokaa tuota naamaa. Aijjettä. Ja mikä pörrötukka.

http://www.look.co.uk/fashion/best-dressed-men-of-2012-see-who-made-the-cut

Näihin kuviin ja pinnallisiiin tunnelmiin päätämme tällä kertaa, herkullista viikkoa, hihhih!

- Rainberry

P.S. Jossain vaiheessa palaan ulkonäköön naiskauneuden tiimoilta.

Se on tietty eri asia, jos lasta on monta kertaa kielletty riehumasta juurikin siitä syystä, että hyvin suurella todennäköisyydellä se lasi lentää muuten lattiaan. Tai jos lapsi tahallaan paiskaa vedet mäkeen. Silloin voi jo nuhdellakin ja vielä ihan oikeutetusti.

Mut jos se on oikeasti vain vahinko. Että oho, kävi käsi tohon ja näin ja noin ja sitten niin. Miks siitä pitää huutaa? Sama juttu voi käydä aikuisellekin, todistetusti. Ei silloinkaan reagoida räyhäämällä. Silloin todetaan: "Hups, sattu vahinko." ja siivotaan jäljet. Sitä paitsi, käsittääkseni lasten koordinaatiokyky ja motoriset taidot jne. on heikommat kuin aikuisella, joten onko mikään ihme, että ne aika ajoin toheloi?

Lasten oikeuksien puolesta,

Rainberry

P.S. Tää postaus kompensoi mukavasti mun "lapsikriittistä" aikaisempaa kirjoitusta, vai mitä? Hehe.

Nyt haluaisin alkaa seurata, tapahtuuko painolle/mitoille jotain positiivista näiden mun toimenpiteiden myötä. Mut miten on mahdollista, että sekä mittanauha että vaaka kieltäytyy yhteistyöstä samaan aikaan? Mittanauha on kadonnut kuin pieru saharaan (anteeksi karkeuteni) ja vaa'asta loppui paristo. Eilen marssin kauppaan suunnitelmissa pariston ostaminen. Noh, eipä tainnut tietää tyttö (sanoisi Erin), että niitä pyöryläparistojakin on eri kokoja, eli eri halkaisijalla. Mörr. Jäi sitten ostamatta. Ja paino on edelleen mysteeri! Noh, tuskin vielä mitään tuloksia edes kropassa näkyy, mutta olis kiva saada selville lähtöpaino ja -mitat.

Puntaroin itseäni viimeks ehkä muutama viikko sitten. Silloin paino oli siinä ylärajalla. Mulla on oma yläraja, jota en halua ylittää. Yleensä paino pyörii 2-3 kiloa tuon rajan alapuolella. Jos raja alkaa paukkua, niin se on aina mulle sellanen wake up call. Että nyt vähän rajaa sille mässäilylle ja/tai lisää liikuntaa.

Olen muuten jo harkinnut kuntokeskukseenkin turvautumista. Ei mua siis mikään salilla painojen paiskominen kiinnosta, vaan ryhmäliikunta. Zumbaa, lihaskuntoa, aero-asioita, joogaa. Tuosta viimeisimmästä koko ajatus itseasiassa lähti. Olen pari kertaa kokeillut joogaa ja tykkäsin kovasti. Erityisesti se rauhottuminen ja henkinen puoli olis hyvä lisä mun arkeen, koska osaan kyllä repiä stressiä välillä liiankin kanssa (ja ihan epäolennaisista asioista).

En ole kyllä koskaan ollut minkään kuntokeskuksen jäsen. Hui.

No mut, ehkäpä mä aloitan turvallisesti uudesta paristosta ja mittanauhasta. Mietiskellään sitä kuntokeskusta vielä. Jes.

Hauskaa viikonloppua!

Siksi olenkin niin onnellinen tästä ihanasta keksinnöstä: tuumakoosta! Ja siis nimenomaan sellasista housuista, joissa voi erikseen valita lahkeen pituuden ja vyötärön leveyden. HURRAA! Tämän ansiosta voin hyvällä tuurilla löytää täydellisesti istuvat farkut. Tosin tämäkään ei ole ihan ongelmatonta. Useimmista farkuista ei siltikään löydy sopivaa pylly-lahje-suhdetta. The same old story: pyllyn ollessa sopiva, lahje on kaksi tuumaa liian pitkä. Jostain syystä kokoa 30/30 on jokseenkin vaikeaa löytää.

Tähän väliin uusi hurraahuuto, tällä kertaa Gina Tricot'n farkuille, joissa on lahkeensuussa vetoketju ja juuri minulle sopivat tuumat. HURRAA! Lisäksi vyötärön korkeus ja lahkeen kapeus on niin täydellisen kohdillaan näissä farkuissa, että ostin sitten kahdet kyseistä mallia olevat farkut, vain eri väreissä.

Mikä juttu se muuten on, että nykyään kaupat on pullollaan farkkuja, joissa vyötärö ulottuu rintoihin tai vaihtoehtoisesti on niin matala, että se tuo mieleen teinivuosien stringifarkut: niin matala vyötärö, että näkyy härskejä sekä edestä että takaa. Tai sit jos farkuissa on "normal waist", niin käytännössä se tarkoittaa kuitenkin normaalia korkeampaa vyötäröä. Vai onko mun käsitys normaalista vyötärökorkeudesta jotenkin epänormaali? No, onneks löysin edes tuon yhden farkkumallin, joka toimii kaikin puolin.

Mun lenkki on melko lyhkänen, puolet siitä kävelen, puolet juoksen. Eli siis "juoksen". Tää mun juokseminen ei ole sitä kevyttä pitkää askelta ja armotonta vauhtia, jota nää "oikeat" lenkkeilijät vetää piukeissa, ihoa nuolevissa juoksupöksyissään. Tarkemmin sanottuna kai hölkkään, mut jostain syystä juoksemisesta puhuminen on jotenki helpompaa.

Mä toivon, että tästä lenkittelystä tulis osa mun päivittäisiä rutiineja. Sellanen itsestään selvä osa päivää ja viikkoa. Ettei ees huomaiskaan, ku olis yhtäkkiä siellä lenkkipolulla jo menossa. Ettei se vaatis tsemppausta: lähde ulos, mene mene mene!

En tiedä kuinka käy. Mulla näitä yrityksiä löytyy, mut kaikki on kariutunu. Luulen, et syksyn vaihtuessa talveen tulee viimeistään vaikeeta. (Olettaen et jaksan intoilla edes sinne syksyyn saakka.) Nyt on vielä suht. helppoa lähteä ulos ja lenkille, koska ei ole lunta, ei ole kylmä, ei ole pimeä. Mut sit ku se saakelin talvi taas tulla jollottaa.... Voi olla, et se vähäinenki motivaatio karisee siinä vaiheessa jonnekin polun varrelle.

Mun ongelma on itsekurin puute. Sen alkuinnostuksen jälkeen mun yritykset kohentaa kuntoa vaan lopahtaa. Juuri itsekurin puutteen takia olen myös aina ollut vähän punkero. En nyt mitenkää erityisen lihava, mutta selvästi punkero kuitenkin. En osaa syödä oikein. Koska en pysty siihen. Olen saamaton. Mun ongelma on herkuttelu (erityisesti sipsit) ja yleinen ylensyöminen. Annoskoot tuppaa jotenkin olemaan aina liian isoja.

Ravintoloiden annoskoot muuten, ei helvetti. Kuka sellasen annoksen oikeasti jaksaa syödä?? Tai siis jaksaa jaksaa, kyllä minä jaksan. Mutta sen jälkeen olo on kuin pallokalalla, eikä ruokailusta jää kovin hyvä fiilis. Mutta kun siitä on kerran maksanut, eikä viittis myöskään heittää hyvää ruokaa menemään..

Mulla ei taida olla kovin terve suhde ruokaan. Mut on se silti vähän terveepi kuin ennen. Parisuhteellistumisen ja yhteenmuuton seurauksena en ainakaan enää oksentele pallokalailun jälkeen. Ennen mulla oli tapana tehdä niin silloin tällöin. Lopetin avopuolisoni takia. Koska se oksentelu on ällöttävää. Enkä mielelläni tekisi sitä avoimesti. "Sori hei, mut mä käyn nyt laattaamassa, älä ihmettele." Olen kyllä kertonut asiasta avopuolisolleni. Eiköhän ne ajat ole jo takanapäin.

No mutta! Voisin lopettaa tän blogimerkinnän vähän lepposempiin tunnelmiin. Innostuin niin nyt tästä mun uudesta hienosta lenkkiharrastuksesta, että ostin ihanan pirtsakan värisen juoksutakin. Ja sit myös lenkkipipon ja -hanskat. Housut vielä pitäis käydä shoppaamassa. Kävin jo vähän vertailemassa vaihtoehtoja.

Myyjä: "Saisko olla ihonmyötäisiä vai..?" "EI, ei sellasia piukeita." Hyvänen aika, ei minun kropalla!

Uudet hienot ulkoilutamineet innostaa mua lähtemään lenkille. Tapansa kullakin, vai mitä?